Kyläkeskuksiakin suunniteltava!
Tiistai 16.3.2010
Porvoon kaupunki kasvaa, ja uudet asukkaat tarvitsevat asuntoja. Porvoonjoen länsiranta on rakenteilla ja osittain valmistunutkin, Skaftkärrin alue Kevätkummun pohjoispuolella on ollut suunnitteilla jo pitkään, ja Kuninkaanportin projekti kuuluu myös tähän kokonaisuuteen, vaikkakin se jonkin aikaa sitten sai kylmän suihkun valtion taholta.
Nämä projektit tuottavat asuntoja tuhansille uusille porvoolaisille (kunhan valmistuvat), mutta jo nyt on ilmeistä että ne eivät tule riittämään. Tarvitaan lisää vastaavia projekteja, ja niiden suunnittelu tulisi aloittaa heti.
Sitä paitsi Porvoon kaupungin alue on suuri. Ei ole tarvetta keskittää kaikki rakentaminen juuri keskustaan, kävelymatkan päähän torilta. Kyläkeskuksia on monta ympäri kaupunkia - Hinthaara, Ilola, Tolkkinen, Epoo, Pellinki ja moni muu - joihin uudet porvoolaiset myös voisi ohjata.
Porvoossa on ainutlaatuisia alueita jotka jo sinänsä voisi houkutella uusia veronmaksajia - jollemme keskitä kaikki voimavaramme uuden nukkumalähiön rakentamiseen keskustaan. Monipuolisuus on valtti!
Tietenkin tämä ei koske ainoastaan rakentamista, vaan myös palvelujen tuottoa - päiväkoteja, kouluja, kauppoja jne. pitää olla lähellä kotia jotta asuinpaikka olisi houkutteleva.
Tätä asiaa viedään eteenpäin Porvoon kaupungin ja kylien yhteisessä tilaisuudessa Kerkkoon nuorisoseurantalolla 21.4 klo 18.00. Tänään vahvistettiin päivä! Järjestäjinä Kerkkoon kyläyhdistys, Hinthaaran kyläyhdistys ja Itä-Uudenmaan Kylät ry. Porvoon uutta strategialuonnosta esittelemässä Fredrik von Schoultz.
Kaikki kylien kehittämisestä kiinnostuneet tervetuloa. Tillställningen är smidigt tvåspråkig.