Blogg - Blogi

Arkiv - Arkisto



Siirry arkistosivulle »

Sivistyslautakunta: Pellinki ja koulukyydit

Keskiviikko 20.4.2011


Sivistyslautakunta kokoontui 6.4.11. Pöydällä oli m.m. Pellingin lapsikeskus ja koulukyytien rajat.

Pellingin lapsikeskuksessa on päiväkoti, esikoulu sekä koululuokat 1-2. Päätösesitys oli että muut osat pysyisivät Pellingissä, mutta esikoulu siirrettäisiin Epooseen.
Esitin että näin ei tehtäisi. Paitsi että matka olisi pitkä kaikille eskarilaisille, tuntui erittäi kummalliselta että ensin oltaisiin Pellingissä, sitten vuoden Epoossa, josta siirryttäisiin takaisin Pellinkiin.
Ehdotukseni voitti äänestyksessä. Tilanne jatkuu siis Pelliingissä muuttumattomana ensikin lukuvuonna.

Koulukyytiasiassakin mentiin äänestykseen, jossa lautakunta päätti esittelijän ehdotuksesta poikkeavasti. Esittelijä ehdotti että koulukyytiin oikeuttava matka olisi lakisääteiset viisi kilometriä. Voittava esitys kuitenkin oli että raja pidettäisiin tähänastisessa kolmessa kilometrissä.
Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula on kuitenkin ilmoittanut käyttävänsä otto-oikeuttaan tässä asiassa, ainakin jos Borgåbladetia on uskominen (ja miksei olisi). Tämä kuitenkin tarkoittaa, että asia ei olekaan vielä ratkaistu.

Avainsanat: suomeksi, skola, koulu, nämnd, lautakunta


Kommentit

2.9.2011 9:58  Dell Inspiron 6400 Akku

I found this very interesting. This super article gives me a better understanding of this.

23.9.2011 15:20  Coach Factory Outlet

pedestal these words appear:
"My name is Ozymandias, King of Kings:
Look upon my works, ye Mighty, and despair!"
Nothing beside remains. Round


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: