Blogg - Blogi

Arkiv - Arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kaipuu historiattomaan monokulttuuriin

Keskiviikko 3.8.2011


Heinäkuun terroriteot Oslossa ja sen läheisyydessä ovat järkyttäneet Norjaa, Pohjoismaita ja muuta maailmaa. Niin myös minuakin.
Järkytyksenä tulee myös se, että verityölle syytä etsittäessä on esitetty, että sen takana olisi maahanmuutto ja monikulttuurisuus. Tämä on monestakin syystä silkkaa soopaa. Mainitsen muutaman.

Ensiksi, selitys muistuttaa kovasti raiskauksen selittämistä uhrin pukeutumisella ja käyttäytymisellä. Terveellä miehellä voi himot nousta pintaan kun näkee seksikkään naisen - ja tietenkin päinvastoin. Jos siitä etenee raiskaukseen, syy on sen sijaan etsittävä raiskaajan korvien (ei jalkojen!) välistä.
Samoin veriteon syytä on etsittävä tekijän korvien välistä, eikä uhrien nuoruudesta, poliittisesta väristä tai työpaikasta hallituksen virastossa.

Toiseksi, jos maahanmuuttoa halutaan syyttää, on muistettava, ettei se ole mikään uusi ilmiö. Suomeen (sitä esimerkkinä käyttääkseni) on aina tullut väkeä muualta. Ruotsalaisia, venäläisiä, virolaisia, norjalaisia, vallooneja, juutalaisia, romaaneja, saksalaisia ja tataareja oli jo 1800-luvulla tullut maahamme sankoin joukoin. 1900- ja 2000-luvuilla ihmisiä on tullut jonkin verkan kauempaakin - Vietnamista, Chilestä, Somaliasta jne. - mutta periaate ei ole muuttunut. Samat velvoitteet meillä on heitä ja heillä maatamme kohtaan.

Kolmanneksi, se (suomalainen) monokulttuuri johon jotkut nyt näyttävät kaipaavan ei ole koskaan ollut olemassakaan. Historiallisena aikana suomalaista kulttuuria ovat rikastuttaneet moni eri vaikutteet. Stroganoff on tuotu Venäjältä, joulukuusi Saksasta ja Lucia-neito Ruotsista. Maassamme ovat vaikuttaneet poliitikkoja kuten juutalainen Ben Zyskowicz, virolaiset Hella Wuolijoki ja Jutta Zilliacus ja norjalaisen taustan omaava Martti Ahtisaari; säveltäjiä kuten saksalainen Fredrik Pacius (“Maamme”-laulun säveltäjä) ja suomenruotsalainen Jean Sibelius; kirjailijoita kuten suomenruotsalaiset Johan Ludvig Runeberg ja Zacharias Topelius, ruotsalainen Tove Jansson sekä jo mainittu Wuolijoki; muusikoita kuten venäläiset Georges de Godzinsky ja Kirka Babitsin; urheilijoita kuten tataari Atik Ismail ja albaani Shefki Kuqi sekä monia muita kulttuurihenkilöitä ja ammatinharjoittajia.
Jos mennään vielä aikaisempiin aikoihin huomataan ettei silloinkaan ollut olemassa mitään suomalaista yhtenäiskulttuuria. Hämäläinen kulttuuri ja kieli erosivat savolaisesta, karjalainen pohjanmaalaisesta ja varsinais-suomalainen uusmaalaisesta. Eroja eri maakuntien välillä on vieläkin olemassa - missä siis luuraa yhtenäinen kansallinen kulttuuri?

Niin - vai onko kenties niin että halutaan häätää kaikki maahanmuuttajat maastamme? Hieman yllättävä tämä ajatus tietenkin olisi. Mutta mikäs siinä. Annetaan vain Suomi takaisin saamelaisille!

Avainsanat: maahanmuutto, immigration, suomeksi


Kommentit

23.9.2011 15:23  Coach Factory Outlet

pedestal these words appear:
"My name is Ozymandias, King of Kings:
Look upon my works, ye Mighty, and despair!"
Nothing beside remains. Round

28.10.2011 11:34  MornbenElissa

Even so, you can buy such discounted bags today, because the Louis Vuitton always returns after a few years, so you'll have the chance to be in vogue with very little money invested.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: